
Tero Latvasalo ja Marika Lasturanta
Hämeenlinnassa sijaitseva Aitohuolto Oy on Marika Lasturannan ja Tero Latvasalon vuonna 2022 perustama Autoasi-korjaamo. He halusivat lanseerata korjaamon, jossa sekä asiakas ja hänen tarpeensa ovat keskiössä että yrittäjän on palkitsevaa ja joustavaa työskennellä. Hyvää asiakaskokemusta halutaan vaalia esimerkiksi kokonaisvaltaisten ja pitkien asiakassuhteiden, lähestyttävän palveluasenteen ja helpon nettiajanvarauksen avulla.
Marika ja Tero, kuinka olette päätyneet autoalalle?
Marika: Ajauduin autosihteeriksi kaverin ehdotuksesta vuonna 2006. Olen vuosien aikana nähnyt laajasti myyntipuolta Audin ja BMW:n parissa sekä toiminut autoalalla niin sihteerinä kuin toimistopäällikkönä. Välillä olen tehnyt hommia muillakin aloilla, mutta aina päätynyt takaisin autojen pariin, jotka ovat suuri kiinnostuksenkohteeni.
Tero: Autot ovat kiinnostaneet minua aina ja tämä on minulle kutsumusammatti. Olen pienestä saakka nähnyt ja oppinut paljon autoista, sillä sukulaisillamme oli tapana käydä pihapiirissämme korjaamassa autojaan. Olen aina ajatellut, että ryhdyn asentajaksi ja homma tuntuu omalta jutulta. Koko urapolkuni on linkittynyt autokorjaamoihin ja olen kerryttänyt paljon monipuolista kokemusta vuosien varrella. On hienoa, että olen päässyt näkemään autokorjaamon työtä monesta eri näkökulmasta.
Millainen korjaamo Aitohuolto on, ja miten teistä tuli Autoasi-yrittäjiä?
Marika: Aitohuolto on perustettu vuoden 2022 alussa, joten olemme vielä melko uusi korjaamo. Olemme työskennelleet Teron kanssa aiemminkin yhdessä, joten olimme toisillemme tuttuja. Minä vastaan korjaamon markkinoinnista ja hallinnosta sekä toimin kehittäjänä ja hoidan uusasiakashankintaa.
Tero: Korjaamon perustaminen oli ollut haaveeni pitkään. Keskustelumme ja samankaltaiset näkemyksemme Marikan kanssa, esimerkiksi asiakaslähtöisyydestä, mahdollistivat haaveen toteuttamisen. Vastaan korjaamomme rekrytoinnista ja yhteistyösopimuksista. Sen lisäksi huollan ja korjaan autoja. Ryhtyminen juuri Autoasi-yrittäjiksi oli muun muassa samanlaisten tulevaisuuden näkymien ansiota. Kumppanuus Autoasin kanssa tuntui turvalliselta ja toi tunteen, että siellä ollaan aidosti kiinnostuneita korjaamomme toiminnasta ja menestyksestä.
Marika: Halusimme luoda erilaisen autokorjaamon, jossa asentajat ovat itsenäisiä yrittäjiä. Tämä työtapa on yrittäjälle joustava ja antoisa sekä palkitsee ahkeran työntekijän myös rahallisesti. Tällä hetkellä korjaamollamme työskentelee kolme itsenäistä yrittäjää sekä yksi ukrainalainen työntekijä. Yrittäjät eli asentajat vastaavat koko prosessista alusta loppuun, alkaen varauksesta työn luovutukseen saakka, minkä myötä he voivat rakentaa kokonaisvaltaisia ja pitkiä asiakassuhteita. Yrittäjät kommunikoivat asiakkaiden kanssa, käyvät läpi korjaustarpeen ja kertovat mahdolliset jatkotoimenpiteet. Auto on helppo tuoda huoltoon tutulle tekijälle. Meidän tehtävämme on auttaa päivittäisessä tekemisessä ja asiakkaiden hankinnassa. Toimintamme tavoitteena on kehittää autokorjaamoalaa ja varmistaa, että asiakkaan olisi joka kerta kiva ja helppo tulla autohuoltoon.
”Halusimme luoda erilaisen autokorjaamon, jossa asentajat ovat itsenäisiä yrittäjiä. Tämä työtapa on yrittäjälle joustava ja antoisa sekä palkitsee ahkeran työntekijän myös rahallisesti.”
Mitä tyypilliseen päivään korjaamollanne kuuluu?
Marika: Tyypillinen päivä korjaamollamme on täynnä erilaisia autohuoltoja ja -korjauksia, asiakaskontakteja, töiden vastaanottoa ja luovutusta, kustannusarviointeja sekä varattujen töiden läpikäyntiä. Useimmiten teemme määräaikais- ja ilmastointihuoltoja, nelipyöräsuuntauksia, ruostevauriokorjauksia sekä jarruremontteja.
Tero: Minun tehtäväni on ohjata sekä olla työntekijöiden tukena ja turvana. Varmistan ja mahdollistan päivän jouhean kulun, sillä jokaiseen päivään sisältyy muuttujia ja niiden selvittämistä. Improvisaatiotaidoista on hyötyä.
Millaiset periaatteet tai arvot ohjaavat toimintaanne?
Marika: Korjaamomme tärkeimpiä periaatteita on asiakaslähtöinen palvelu ja meillä kaikki toivotetaan tervetulleiksi ilman ennakkoasenteita. Haluamme toimia asiakkaan näkökulmasta ja tehdä asioinnin, kuten auton noudon ja palautuksen sekä nettiajanvarauksen, asiakkaalle helpoksi. Huolehdimme siitä, että olemme hyvin tavoitettavissa. Korjaamomme yhtenä tärkeimpänä valttikorttina voisi pitää nettiajanvarausta, joka on samanlainen kuin kampaamomaailmassa. Käyttämämme Timma-sovelluksen avulla ajanvarauksen tekeminen netissä onnistuu sujuvasti ja selkeästi, kun asiakas voi valita palvelun ja tekijän helposti itse. Näin asiakkaalla on tiedossa jo etukäteen, kuka häntä korjaamolla palvelee.
Tero: Meille on tärkeintä olla avuksi ja haluamme toimia asiakkaan kanssa samalla tasolla. Pyrimme kehittämään kaikkien työntekijöidemme osaamista jatkuvasti ja tarjoamme asentajillemme ajankohtaista koulutusta, jotta pysymme sähköistymisessä ja muussa kehityksessä mukana. Hyödynnämme myös työntekijöiden omia vahvuuksia. Lisäksi aukioloaikamme ovat poikkeuksellisen laajat ja olemme auki lauantaisinkin. Tämä on saanut paljon positiivista palautetta esimerkiksi mökkeilijöiltä ja muilta matkailijoilta.
”Toimintamme tavoitteena on kehittää autokorjaamoalaa ja varmistaa, että asiakkaan olisi joka kerta kiva ja helppo tulla autohuoltoon.”
Mistä nautitte työssänne eniten? Mikä innostaa ja motivoi?
Marika: Parasta on, kun asiakkaan saa yllätettyä positiivisesti. Myös itsensä kehittäminen ja ylittäminen sekä niiden myötä oma kasvaminen motivoivat. Voittajafiiliksen saavuttaminen mahdollistuu, kun aina välillä pääsee haastamaan itseään.
Tero: Onnistunut työ ja tyytyväinen asiakas palkitsevat kaikista eniten. Kun tehdyn työn jälkeen aistii, että asiakas kyllä palaa takaisin korjaamolle tarvittaessa, on fiilis mahtava. Asioiden sujuvuus, mukavuusalueen ulkopuolella käyminen ja tavoitteissa onnistuminen motivoivat.
Miten työnne on muuttunut vuosien aikana?
Marika: Sähköautot eivät vielä näy isossa kuvassa, mutta tulevaisuudessa tilanne tulee varmasti muuttumaan. Pidän tätä mielenkiintoisena haasteena, johon meidän tulee valmistautua ja olla valmiita tarttumaan. En kuitenkaan usko, että sähköauto on ainoa vaihtoehto tulevaisuudessa, vaan sen rinnalle kehitetään varmasti muitakin ratkaisuja. Myös ympäristöön ja kierrätykseen liittyvät asiat pitäisi huomioida autoalalla paremmin ja niiden kehittämisessä onkin vielä tehtävää.
Tero: Oma työnkuvani on muuttunut paljon. Asentajan roolissa ei asiakasta tule juurikaan kohdattua ja siirryttyäni vahvemmin asiakaskontaktiin, tuntui asiakaspalvelu ensin haasteelliselta ja pelottavaltakin. Ajan kanssa aloin kuitenkin pitää siitä ja huomasin, kuinka se palkitsee. Vuosien varrella olen myös oppinut koko prosessin hallintaa ja kasvattanut ymmärrystäni kaikista sen vaiheista.
Nouseeko mieleenne jotain hyvää asiakaskohtaamista tai muistoa korjaamoonne liittyen?
Marika: Monesti toimistossa ollessa tulee juteltua asiakkaiden kanssa. Viime viikolla meillä asioinut vanhempi herra kiitteli kovasti juttutuokiosta ja kertoi, ettei ollut hetkeen kenenkään kanssa jutellut. Keskustelun lomassa kaivelimme taskuistamme nenäliinoja. Nämä aidot kohtaamiset merkitsevät paljon. Koen, että samalla, kun asiakkaan autoa laitetaan kuntoon, on meillä mahdollisuus antaa myös sielunhoitoa. On palkitsevaa, kun voi olla avuksi muutenkin kuin auton korjaamisessa.
Tero: Minulla on samantyyppisiä kokemuksia. Myös lauantait, jolloin olemme käytännössä ainoa auki oleva korjaamo, jäävät monesti mieleen. Esimerkiksi yhtenä lauantaina korjaamollemme tuotiin sukujuhliin saapuneen porukan auto, joka oli hajonnut matkalla. Kun he saapuivat juhlien jälkeen hakemaan autoa, oli se jo ajokunnossa ja he pääsivät jatkamaan omalla autolla. Itselle tulee hyvä fiilis, kun pystyy olemaan avuksi ja ylittämään odotuksia.
Aitohuolto Oy
Sähkömestarintie 8
13130 Hämeenlinna
puh. 010 5171 700
suurasiakkaat@aitohuolto.fi
www.aitohuolto.fi
Arkisin 7.30–18
Lauantaisin 9–15
Autoasi-korjaamoilla työskentelee valtava joukko raudanlujia korjaamoalan ammattilaisia. Tässä juttusarjassa esittelemme näitä osaajia ja korjaamojen arkea. Tutustu myös Autoasi-yrittäjien esittelyihin ja etsi sinulle lähin Autoasi-korjaamo.