Yrittäjäveljekset Kari (vasemmalla) ja Tomi Roikonen pyörittävät täyden palvelun autokorjaamoa Saarijärvellä. Toimitusjohtaja Kari Roikonen on toiminut yrittäjänä jo kolmisenkymmentä vuotta. Vuonna 2009 hän perusti veljensä kanssa nykyisen autokorjaamon, joka on kasvanut vuosien saatossa ja on tänä päivänä paikkakunnan suurimpia toimijoita.
Kari, mistä kaikki sai alkunsa?
Niin kuin moni muu autoalan yrittäjä, olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut autoista. Koko ikäni olen korjaillut autoja, ja siitä se kipinä varmasti syttyi. En aiemmin ollut kovinkaan kiinnostunut yrittäjyydestä, mutta pikkuhiljaa se kuitenkin veti minua puoleensa. Jonkin ajan kuluttua syntyi sellainen tilanne, että sain perustaa oman yrityksen. Sen jälkeen tein toiminimen alla töitä aika monta vuotta.
Työni ohella suoritin myös auto- ja korjaamoalan erikoistutkinnon. Vuonna 2009 veljeni Tomi tuli mukaan kuvioihin, ja perustimme yhdessä yrityksen. Alussa toimimme kahdella toimialalla, mutta jonkin ajan kuluttua päätimme panostaa korjaamopuoleen, ja tänä päivänä olemme täyden palvelun autokorjaamo.
Lähdimme liikkeelle pienestä, tai periaatteessa nollasta. Olemme hankkineet omat kiinteistöt, ja tällä hetkellä meillä on hyvät toimitilat. Pikkuhiljaa olemme kasvaneet, ja nyt olemme paikkakunnan suurimpia korjaamoita. Toiminnan kasvaessa ja kehittyessä olemme rekrytoineet lisää väkeä, ja työllistämme tällä hetkellä viisi henkilöä.
Millaista korjaamoarki on?
Pyrimme nimemme mukaisesti palvelemaan kaikkia asiakkaita ja heidän autojaan, oli ongelma sitten mikä tahansa. Teemme kaikki huollot ja korjaukset merkistä tai iästä riippumatta ja takuusta tinkimättä. Tavallisimpiin päivittäisiin töihin voidaan varmasti laskea esimerkiksi rengashuoltopalvelut, pyöräsuuntaukset ja öljynvaihdot, niin henkilö- kuin pakettiautoihin. Meiltä onnistuu myös tuulilasien ja kaistavahtien kalibroinnit, ja tietenkin määräaikais- ja kausihuollot.
Pääpiirteittäin päivät koostuvat samoista työtehtävistä. Asiakaspalvelu on kaiken toiminnan A ja O. Päivän aikana hoidetaan varaosien tilaaminen, töiden vastaanottaminen ja työnjohtaminen. Meidän korjaamolla ei ole hierarkiaa, vaan ollaan kaikki samalla viivalla. Vaikka päivät koostuvatkin perusasioista, jokainen päivä on erilainen. Työ on vaihtelevaa ja välillä myös haastavaa, ja aika kuluu todella nopeasti. Täällä kun katsoo kelloa, toteaa usein että oho, menikö päivä jo?
Nyt pandemian aikana arki tietysti muuttui hieman. Reagoimme heti alkukeväällä tilanteeseen, ja otimme käyttöön kaikki mahdolliset turvatoimet, kuten pleksit ja suojaukset. Keväällä näimme pienen notkahduksen asiakasmäärissä, ja odotustiloissa istui tavallista vähemmän ihmisiä. Tilanne tasaantui kuitenkin jo kesäkuussa. Olemme onnekkaita siinä mielessä, että tilauskanta on pysynyt vakaana, ja olemme säästyneet lomautuksilta. Turvallisuus on meille tärkeää, ja noudatamme edelleen tarkasti ohjeita ja turvatoimia jokapäiväisessä toiminnassamme.
Mitkä ovat yrittäjyyden parhaat puolet?
Olen ylpeä siitä, että olin sen verran rohkea, että lähdin veljen kanssa perustamaan osakeyhtiötä. Yrittäjänä toimiminen on haasteellista ja stressaavaa, mutta myös palkitsevaa. Itse ajattelen, että yrittäjyys on vähän luonteesta kiinni, täytyy uskaltaa tehdä ja uudistua. Yrittäjänä kokee vapauksia, kun saa olla itsensä johtaja, ja itse määrätä asioista. Mutta liika vapaus ei ole hyväksi, vapauden täytyy olla sopusuhteessa vastuuseen. Me olemme yrittäjinä vastuussa henkilökunnasta, asiakkaista ja ihmisten omaisuudesta. Välillä paine on kovaa, mutta loppupeleissä koen yrittäjyyden palkitsevana. Varsinkin se, että olemme pystyneet tarjoamaan paikallisille töitä, tuntuu hyvältä.
Tällä alalla ei voi jäädä paikoilleen, koska autot kehittyvät niin huimaa vauhtia. Kehitys ei myöskään tapahdu vain autoissa, vaan koko autoiluala muuttuu. Olemme alusta saakka katsoneet eteenpäin, ja meillä on vahva uudistumisen ja kehittämisen tahto. Jotkut asiat voivat ensin tuntua kaukaisilta ajatuksilta, mutta sitten huomaa, että ne ovatkin toteutumassa. Jatkuva kehitys pitää mielen virkeänä.
Parasta tässä työssä on se, kun asiakkaat kiittävät hyvästä palvelusta. Kaikki ovat tervetulleita, oli auto tai ongelma minkälainen tahansa. “Sellaista autoa ei ole, jota ei voisi korjata!” Kari Roikonen toteaa.
Autoasi Saarijärvi/TKR-Autokorjaamo
Kunniavuorentie 5
43100 Saarijärvi
Palvelemme ma-pe 8.30-16.30
Puhelin: 0400 649 292
tkr@tkrautokorjaamo.fi
www.tkrautokorjaamo.fi