Timo Bister Autoasi-korjaamo Nokian Huoltokeskus

Autoasi-yrittäjä esittelyssä: Timo Bister, Huoltokeskus Nokia

Haastattelimme yrittäjä Timo Bisteriä, joka on ollut autoteknisellä alalla koko pitkän työuransa. Hän tuntee niin autokorjaamoalan kuin varaosakaupan. Nokian seudulla vuosikymmeniä vaikuttaneen yrityksen vetäjäksi hän ryhtyi kuutisen vuotta sitten. Autoasi-korjaamo Huoltokeskus Nokia on Nissan- ja Saab-valtuutettu korjaamo ja se toimii myös monipuolisesti palvelevana monimerkkikorjaamona.

Autoasi-yrittäjä esittelyssä: Vesa Villanen, Autohuolto Villanen

Autohuolto Villanen on vuonna 2007 perustettu täyden palvelun autokorjaamo Salossa. Pikkupojasta saakka autojen parissa puuhastellut Vesa Villanen toimii korjaamotoimintansa ohella myös Autoasi-korjaamoyhdistyksen hallituksessa. Hän pyrkii ennen kaikkea kuuntelemaan muita korjaamoyrittäjiä ja kehittämään toimintaa sen pohjalta. Vesa, kuinka olet päätynyt autoalalle? Olen ollut ihan pikkupojasta asti kiinnostunut autoista. Vietin isäni työn kautta lapsuudessa paljon aikaa korjaamoilla.[…]

Autoasi-yrittäjä esittelyssä: Jukka Onkiniemi, Seppälän Autokulma

Vuoden 2021 Autoasi-korjaamona palkittu Seppälän Autokulma on perheyritys, joka on vuosien varrella kasvanut yhdeksi Jyväskylän suurimmista autokorjaamoista. Yrittäjä Jukka Onkiniemi on kasvanut autojen parissa ja hänellä on aktiivinen ote alan kehittämiseen. Jukka, miten olet päätynyt autoalalle? Isäni perusti Jyväskylään autokorjaamon 1990-luvun alussa, joten olen pyörinyt korjaamolla jo ihan pienestä pitäen – olen oikeastaan kasvanut autojen[…]

Autoasi-yrittäjä esittelyssä: Sami Akkala

Seinäjoella autoilijoita palvelee Autoasi-yrittäjä Sami Akkala ja vuosien varrella jo isoksi kasvanut korjaamotiimi. Sami on mukana myös Autoasi-korjaamoyhdistyksen hallituksessa, jonka toiminta tarjoaa ketjuyrittäjille muun muassa tärkeää vertaistukea. Mikä Autoasi-yrittäjän työssä on parasta? Sami, kuinka olet päätynyt autoalalle? Ihan pienestä pitäen on tullut laiteltua mopoja ja autoja, joten kyllä se kiinnostus autoihin juontaa juurensa jo lapsuudesta.[…]

Autoasi-yrittäjä esittelyssä: Mika Kirjavainen, EK Erikoiskaupat

Autoasi-yrittäjä Mika Kirjavaisen luotsaamat EK Erikoiskaupat Oy:n autosähkökorjaamo ja auton varaosiin keskittyvä verkkokauppa Auton.fi palvelevat autoilijoita Kuopiossa. Henkilökunnalla on pitkä kokemus ja vankka osaaminen erityisesti nykyaikaisten autojen sähkötöistä. Mika, kuinka päädyit autoalalle? Oliko se itsestäänselvyys jo nuorena? Autoalalle päädyin, kun lähdin opiskelemaan autonasentajaksi, se tuntui peruskoulun jälkeen kiinnostavimmalta vaihtoehdolta. Opiskelin kolme vuotta ammattikoulussa autonasentajaksi ja[…]

Autoasi-yrittäjä esittelyssä: Janne Suopanki, Tornion Autoapu

Torniossa autoilijoita palvelee Autoasi-yrittäjä Janne Suopanki. Korjaamo sijaitsee lähellä Ruotsin rajaa, mikä näkyy myös asiakaskunnassa. Asiakaspalvelusta ei tingitä – henkilökuntaa koulutetaan jatkuvasti, jotta osaaminen on aina ajan tasalla.   Janne, mikä sai sinut lähtemään autoalan yrittäjäksi? Olin jo nuorena poikana kiinnostunut autojen korjaamisesta ja kaikesta autoihin liittyvästä tekniikasta. Kyllä tämä vahva kiinnostus on se, joka[…]

Autoasi-yrittäjä esittelyssä: Veli-Pekka Rantakokko, Tunturi-Lapin Autohuolto

Suomen pohjoisin Autoasi-korjaamo, Tunturi-Lapin Autohuolto, löytyy Muoniosta. Täyden palvelun korjaamoa pyörittää yrittäjä Veli-Pekka Rantakokko. Monikielisellä korjaamolla palvellaan niin suomea, ruotsia, norjaa, englantia, saamea kuin meänkieltäkin puhuvia autoilijoita.   Veli-Pekka, kerro vähän itsestäsi ja miten päädyit yrittäjäksi. Valmistuin autoteknikoksi silloisesta teknillisestä opistosta, jonka jälkeen lähdin armeijaan. Armeijasta kotiuduttuani tein asentajan hommia, ja suunnittelin meneväni Jyväskylään opiskelemaan[…]

Autoasi-yrittäjä esittelyssä: Kari Roikonen, Autoasi Saarijärvi/TKR-Autokorjaamo

Yrittäjäveljekset Kari (vasemmalla) ja Tomi Roikonen pyörittävät täyden palvelun autokorjaamoa Saarijärvellä. Toimitusjohtaja Kari Roikonen on toiminut yrittäjänä jo kolmisenkymmentä vuotta. Vuonna 2009 hän perusti veljensä kanssa nykyisen autokorjaamon, joka on kasvanut vuosien saatossa ja on tänä päivänä paikkakunnan suurimpia toimijoita.   Kari, mistä kaikki sai alkunsa? Niin kuin moni muu autoalan yrittäjä, olen pienestä pitäen[…]

Autoasi-yrittäjä esittelyssä: Jarno Muttilainen, Mikkelin AS-Huolto, Allcar Service Oy

Mikkelissä korjaamoasiakkaita palvelee Autoasi-yrittäjä Jarno Muttilainen henkilökuntineen. Ensiluokkainen ja osaava asiakaspalvelu on Mikkelin AS-Huollossa keskeisessä roolissa. Siksi moni asiakas palaa yhä uudestaan ja suosittelee korjaamoa myös ystävilleen.   Jarno, mistä kaikki sai alkunsa ja millainen matkasi yrittäjäksi on ollut? Jo pikkupoikana minua kiinnosti kaikki pörisevä, eli moottorit, ajoneuvot ja autoilu. Kun sitten lähdin opiskelemaan autoalaa,[…]

Autoasi onnittelee Suomen yrittäjiä

Iso peukku ja onnittelut Yrittäjän päivänä 5.6. kaikille Suomen yrittäjille! Kotimaiseen Autoasi-ketjuun kuuluvat Autoasi-korjaamot ovat yksityisten yrittäjien omistamia korjaamoita. Tilastokeskuksen ja Yritysrekisterin mukaan Suomessa on noin 280 000 yritystä ja ne työllistävät 1,4 miljoonaa ihmistä. Noin 93,3 % Suomen yrityksistä on alle 10 hengen yrityksiä. Moni Autoasi-korjaamo sopii tähän kategoriaan, mutta toki mukana on monia suurempiakin korjaamokeskuksia. Autoasi-korjaamoketjuun kuuluvat yritykset[…]